Kas, josko tämänkin tekstin kirjoittaminen KOLMANNELLA yrityksellä onnistuisi...

Muistaakseni parilla viime yrittämällä toivottelin hyvät ystävänpäivät muille bloggaajille (hei ootteko vielä siellä?!) sekä vanhoille lukijoille että uusille tänne eksyville.

Lisäksi havaitsin että ollaan oltu aika passiivisia tässä viime vuosina, mutta nuita vanhoja lukiessa ainakin allekirjoittanutta naurattaa yhä vedet silmissä... 

Ja sitten viimein asiaan, olin ajatellut kirjoittaa joitakin ajatuksia ystävyydestä.

Yksi ensimmäisistä muistamistani ystävistä tuli bongattua päiväkodista, jossa harrastimme kohtuu monenlaista piruutta ja oletettavasti myös purimme toisiamme puolin ja toisin. Saman tyypin kanssa on menty läpi teinivuodet (luoja mitä sekoilua), sekoilut alkoholi- ja poikaystäväkokeilujen kanssa, erot, riidat ja sopimiset. Nyt lähes nelikymppisenä tulee vähemmän oltua yhteydessä, eri paikkakunnille kun on asetuttu, mutta vanhoja muistellaan lämpimästi aina kun nähdään.

Seuraava kööri kamuja tuli kerättyä silloin nuoruusvuosina, tähän porukkaan lukeutuu myös blogikaverini (ja ehkä ainut lukijani, hir hir) herra Hamsteri. Näistä tyypeistä valtaosa on pysynyt ystävinä siitä asti, ja vaikka viettäisi välissä vuoden pari hiljaiseloa ihan keskenänsä tietää että siellä ne on, puhelinsoiton päässä, vaikka mitä tyhmyyttä tekisit.

Mutta jottei kaikki nyt menisi niin iquvaaleanpunaiseksi vaikka ystävänpäivä onkin, seuraavaksi päästään mun ongelmaan eli siihen että on mulla ollut elämässäni myös aikoja kun olen ottanut ihmisiä lähelleni aivan liian avosylin, ja sen lisäksi mulla on vielä paskamainen taipumus kokea toiset läheisemmiksi kuin ehkä ovatkaan. Oon tässä niin sanottuina aikuisvuosinani käynyt aika kovan koulun sen suhteen, että se "hei halataan ihana nähdä sua" tyyppi tekee ehkä silleen ihan kaikille, eikä se sille mitään merkkaa... ja kaikki eivät halua kahlata mukana silloin kun mennään polvia myöten paskassa. Sitten on vielä nekin jotka kyllä seilaa huonot ajat mukana ollen yhdessä surkeita mutta oleppa onnellinen! Ei saatana sitä sietää kyllä viimeistäänkin hävetä ja sellainen tuntuu olevan joitakin kohtaan kuin henkilökohtaista vittuilua.

On tullut puukkoakin selkään monta kertaa vuosien varrella ja oon varmaan itsekin varsinkin nuorempana välillä ollut impuksiivinen idiootti.

Silti ne lapsuuden ja nuoruudenkaverit vaan pysyy.

Skål teille, vaikka kahvikupilla kippistänkin, tää on (oli... mun tekniset ongelmat hieman viivästytti tän syntyä) meidän päivä.

- Kelju